Lions-piiri 107A ry - Lionsdistrikt 107A rf

Kohdataan, toimitaan ja viihdytään - Träffas, agerar och trivs

KlubienTapahtumat

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

Paratiisileijonien Hyvän Päivän rusettiluistelu houkutti jäälle

 

Rusettiluistelu Kuva1 400LC Somero/Paratiisi järjesti Someron jäähallissa lauantaina 10.10.2015

rusettiluistelutapahtuman, joka houkutti paikalle kolmisenkymmentä lasta. Osa otti

tuntumaa jäähän ensimmäisiä kertoja, osalle laji oli jo hyvinkin tuttu.

 

 

Rusettiluistelu Kuva2 400Tapahtuma ajoittui samalle viikolle kuin kansainvälisen lionsjärjestön 8. lokakuuta oleva Hyvän Päivä, jota vietettiin Suomessa tänä vuonna valtakunnallisesti ensimmäistä kertaa.

 

Rusettiluistelu 028 2 400Lions-ilmapallot olivat iloinen yllätys lapsille ja tarjoamamme mehu ja pulla maistuivat

luistelun lomassa. Paikalla olivat myös Muumimamma sekä mehiläisasuun pukeutunut Noora Ruohonen, joka ohjasi leikkejä.

 

Rusettiluistelu Kuva7 400"Halusimme ilahduttaa lapsia tällä tavalla Hyvän Päivän kunniaksi toteuttaen samalla Suomen Lions-liiton Monta tapaa tehdä hyvää -tunnuslausetta", tapahtuman saaneesta myönteisestä palautteesta iloinnut LC Somero/Paratiisin presidentti Aila Nieminen kertoi.

 

Teksti:
Leena Nuotio

 

Kuvat:
Leena Nuotio ja Eila Nieminen

HelpLinkki

Länkar

Facebook A-piiri