Voittaja valittiin tänä vuonna poikkeuksellisesti sähköisesti äänestämällä
Saimme Suomen Lions-liitosta nyt luvan julkaista piirikohtaisen rauhanjulistekilpailun tulokset. Koronan vuoksi voittajatyöstä äänestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti sähköisesti. Äänestys oli tarkoitus järjestää piirihallituksen kokouksessa 14.11.2020.
Kokous kuitenkin muutettiin pidettäväksi sähköisesti, joten myös kilpailun äänestys muutettiin sähköiseksi. Piirihallituksen jäsenet saivat äänestää ehdokkaita 9. – 14.11.2020 välisenä aikana. Voittaja julkaistiin piirihallituksen sähköisessä kokouksessa 14.11.2020. Äänestyksessä annettiin yhteensä 19 ääntä.
Selvään voittoon kahdeksalla äänellä tuli Taidekoulun tpo5 luokan 11 v oppilas Ilse Conway Somerolta. Sponsorina toimi LC Somero/Paratiisi. Toiseksi sijoittui kuudella äänellä Sauvon koulukeskuksen 7B luokan oppilas Viivi Hänninen, sponsorina LC Sauvo. Jaetulle kolmannelle sijalle tulivat Topeliuksen koulun kuudesluokkalainen Sonja Tupala, sponsorina LC Turku/Sirius ja Kemiönsaaren keskuskoulun seitsemäsluokkalainen Emma Koskinen, sponsorina LC Kimito-Kemiö. Molemmat saivat kaksi ääntä.
Äänestysvaiheessa kaikki työt asetetaan näytteille satunnaisessa järjestyksessä ilman nimeä, koulua ja sponsoroivan klubin tietoja. Jokaisella äänestäjällä on käytössään yksi ääni. Eniten ääniä saanut kilpailutyö valitaan piirin voittajaksi, joka jatkaa valtakunnalliseen loppukilpailuun. Valtakunnallinen voittaja ratkeaa Suomen Lions-liiton kokouksessa 10.12.2020 Se työ lähetetään edelleen maailmanlaajuiseen loppukilpailuun Yhdysvaltoihin.
Tänä vuonna rauhajulistekilpailua sponsoroivat seuraavat klubi (suluissa sponsoroitu määrä): LC Loimaa (2), LC Sauvo (1), LC Kimito-Kemiö (1), LC Somero/Paratiisi (2), LC Turku/Sirius (1) ja LC Aura /Sisu (2).
Onnea vielä voittajille ja kiitos sponsoreille!
Ritva Raitmaa
MD107A, rauhanjulistekilpailu
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.
Klikkaa kuvia isommiksi!
1. Ilse Conway |
2. Viivi Hänninen |
3. Emma Koskinen |
3. Sonja Tupala |
[SIGPLUS_EXCEPTION_SOURCE] Image source is expected to be a full URL or a path relative to the image base folder specified in the back-end but 2020-2021/Kuvat/Rauhanjuliste/RauhanjulisteTulokset is neither a URL nor a relative path to an existing file or folder. |