Skeittiparkki ja sydäniskuri Mietoisiin
LC Mietoinen toteutti paikallisten nuorten suuren haaveen – upean skeittiparkin Tavastilan vanhalle koripallokentälle. Hankkeeseen saatiin Leader-rahoitusta ja sitä olivat klubin lisäksi toteuttamassa myös paikallinen kyläyhdistys, urheiluseura ja MLL. Kenttä palvelee niin skeittaajia, skuuttaajia, rullaluistelijoita kuin BMX-pyörällä temppuilevia.
Hanke lähti käyntiin jo helmikuussa 2020, kun paikalliset lapset ja nuoret pääsivät ramppien suunnittelutyöhön. Siinä heitä auttoi ammattiskeittaaja ja –skuuttaaja. Kentän reunalle tulevat istutukset suunnitteli hortonomi. Skeittirampit lainasi paikallinen yritys vastikkeetta viideksi vuodeksi. Ne on aseteltu niin ettei kentälle synny risteäviä reittejä, ja aloittelijoiden ja aktiiviharrastajien rampit ovat eri puolilla. Hankkeessa mukana olleiden järjestöjen yhteisiä talkootyötunteja syntyi reilut 300.
Skeittiparkin yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikuntaa sellaisella tavalla, joka heitä itseään innostaa. Samalla kylälle syntyi liikuntapaikka, jonne pääsee helposti ilman vanhempien tarjoamaa autokyytiä. Lapset ottivat skeittiparkin heti omakseen ja uusia harrastajia on tullut paljon mukaan. Uuden parkin avajaiset järjestettiin elokuun lopussa ja paikka kuhisi niin nuorempaa kuin vanhempaakin väkeä. | Tilaisuuden vetonaulana oli helsinkiläinen Finscooter-tiimi, jossa skuuttavat mm lajin huiput Oiva Lehtonen, Kert Ounapuu ja Kassu Palén.
Mietoisten leijonien sydämellä on siis koko yhteisön monitasoinen hyvinvointi vauvasta vaariin. Siihen kokonaisuuteen istuu hyvin myös lähiyhteisön käyttöön hankittu defibrillaattori eli sydäniskuri. Laite asennettiin paikallisen kaupan eli Pyheen kyläkaupan seinälle, josta sitä myös lainataan isompia tilaisuuksia järjestävien tahojen tarpeisiin. Iskurien hankintakampanja on lähtenyt liikkeelle A-piiristä kahden LC Littoisten leijonan aloitteesta. Tällä hetkellä Suomessa on jo 205 leijonien lahjoittamaa sydäniskuria, kertoo hankkeen alkaessa piirikuvernöörinä toiminut Mietoisten klubin Risto Paukku. Kaikki Suomen defibrillaattorit pyritään rekisteröimään ja niiden tarkka sijainti- ja saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.defi.fi. Niiden avulla sydän voidaan palauttaa toimintaan sen pysähtyessä. |
Klubin presidentti Jouni Punta (vas.) ja sihteeri Risto Paukku esittelevät sydäniskuria. |
Oiva Lehtonen tekee volttia skuutilla. Kuva Saara Huovinen. |
Teksti Pekka Heikkilä