Tule näkemään ja kokemään ainutlaatuinen kokoustapahtuma 12.6.2021
Turussa kohtaat aina jotain uutta. 2016 vuosikokoukseen toimme sähköisen äänestyksen ja elektroniset kokouspassit. Vuonna 2021 on vuorossa koko tapahtuman muuttaminen konkreettisesti mobiiliksi. Silja Linen 212 metrinen M/S Galaxy vie osallistujat retkelle maailman kauneimpaan saaristoon. Maarianhaminan kautta Tukholmaan ja takaisin.
Retki alkaa Turun satamasta 12.6.2021 aikaisin aamulla. Pidemmältä mukaan tulevat voivat varata hotellimajoi-tuksen perjantain ja lauantain väliseksi yöksi kaupungin laajasta hotellivalikoimasta. Laiva lähtee jo ennen aamuyhdeksää, joka on syytä huomioida Turkuun saapumisessa. Vaikka satamassa on runsaasti pysäköintitilaa, mutta ruuhkien välttämiseksi suosittelemme hotelleilta tulevia käyttämään mahdollisuuksien mukaan yhteiskuljetuksia. Laivan lähdön jälkeen voitkin jo sitten rentoutua joko yhdeksältä alkavan kokouksen mielenkiintoisten asioiden parissa tai hyödyntäen laivan moninaisia palveluita.
Itse kokous on ohitse Ahvenanmaalle saapumiseen mennessä. Maarianhaminassa on mahdollisuus siirtyä takaisin Turkuun lähtevään laivaan, mikäli olet osallistumassa vain kokoukseen. Galaxyn jatkaessa matkaa keskitytään kuuluisaan merelliseen ja runsaaseen lounaaseen sekä pienryhmien kokoontumisiin. Iltaa kohden alkaa valmistautuminen juhlintaan. Luvassa on tietenkin palkitsemisia, esiintymisiä, puheita jne. Tärkeät perinteiset ja ns. ”viralliset” juhlallisuudet hoidetaan luonnollisesti täälläkin. Laivalla on totuttu kuulemaan myös menevää musiikkia. | Tätä tapahtumaa varten varmistetaan, että ilta ei jätä esiintyjien osalta ketään kylmäksi.
Tukholmaan saavutaan alkuillasta ja lyhyen pysähdyksen jälkeen alkaa paluumatka jälleen Ahvenanmaan kautta Turkuun. Ympyrän sukeutuessa kello on Suomessa 7.00, jolloin juhlinta viimeistään on lopetettava. Kokouksen kotisivut avautuvat lähiaikoina. Sieltä löydät vielä tarkempia tietoja kaikkiin tapahtumaan liittyviin yksityiskohtiin. Ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta 2021 ja päättyy maaliskuun loppuun mennessä. Klubien kokoukseen osallistujat olisi siis hyvä olla tiedossa maaliskuun aikana.
Tervetuloa! Suomen Lions-liiton 68. vuosikokous Teksti: Markku Patrikainen, tiedotus |