Lions-piiri 107A ry - Lionsdistrikt 107A rf

We serve - Me palvelemme - Vi hjälper

KlubienTapahtumatWebinaarilinkki

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

Nuorisovaihto on mahdollista vain yhteistyöllä!

Kuva2 Nuorisovaihto 400Lions-nuorisovaihdon tavoitteena on luoda nuorille turvallinen mahdollisuus tutustua eri maiden kieliin ja kulttuureihin. Lions-nuorisovaihto tapahtuu kansainvälisesti hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti ja kohdemaita on paljon.

Vaihtoon lähdetään kesällä 3-4 viikoksi kohdemaasta riippuen. Useissa maissa vaihto koostuu isäntäperhejaksosta ja leiristä. Kohdemaihin voi tutustua välilehdessä ”Linkit ja lomakkeet”.

 

 

Piirimme 107-A on jo vuosien ajan ollut aktiivisin piiri nuorisovaihdossa. Toivon, että tämä perinne jatkuu ja mahdollisimman moni klubi ottaa kaudelle 2015 – 2016 nuorisovaihdon yhdeksi aktiviteetiksi. Nuorisovaihto ei välttämättä vaadi klubilta suuria taloudellisia satsauksia. Jokainen klubi päättää itse lähetettävien nuorten määrän ja summan, jolla klubi osallistuu matkan kustannuksiin.

Vaihtoon lähteminen ei myöskään edellytä vaihtonuoren perhettä ottamaan vaihtoon tulevaa nuorta kotiinsa mutta olisi hienoa, jos perhe voisi toimia samana tai tulevina kesinä nuorisovaihdon isäntäperheenä. Silloin voimme ottaa vastaan nuoria ja edelleen tulevaisuudessa lähettää nuoriamme ulkomaille vaihtoon.

Lisätietoa isäntäperheenä olemisesta voi katsoa välilehdestä "Isäntäperheeksi".

 

Linkki Lions-liiton sivuille:

Kansainvälinen nuorisovaihto


 

Kielivalinta

HelpLinkki

Linkit

 APiirinVuosikokous

VK2024LinkkiPalkkiALAP

MylciJasenrekisteri2014 04 25 SLL palkkiLCI barLCIF linkkiLions verkkokauppaArne Ritari linkkiLeotPalkkiJalopeura linkkiMediakorttiSopimusLinkkipalkki

 

Facebook A-piiri