Lions-piiri 107A ry - Lionsdistrikt 107A rf

Merkityksellistä auttamista - Betydande hjälp

KlubienTapahtumatWebinaarilinkki

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

2023-2024 Rauhanjulistekilpailun ”Uskalla unelmoida” A-piirin voittaja Loimaalta

A-piirin edustaja Rauhanjulistekilpailuun valittiin perinteiseen tapaan lippuäänestyksellä 11.11.2023 Turussa pidetyssä piirihallituksen kokouksessa. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 16 työtä, joista kaksi oli sääntöjen vastaisia. Sponsoreina toimi 14 klubia.

 

Kokoukseen osallistujilla oli kaikilla mahdollisuus äänestää. Arviointikohteina varsinaisessa äänestyksessä olivat omaperäisyys, taiteellisuus ja teeman ”Uskalla unelmoida” -ilmaiseminen. Ääniä annettiin yhteensä 29. Äänet jakautuivat melko tasaisesti, vaikka voittaja erottui selvästi. A-piirin edustajaksi tuli näin kahdeksalla äänellä Arianna Kosharan työ ”Your deams create your future”. Hän on 13-vuotias Hirvikosken yhtenäiskoulun oppilas. Työtä sponsoroi LC Loimaa.

Toiseksi sijoittui neljällä äänellä 12-vuotiaan Ella Rosalan työ neljällä äänellä. Hän on Yli-Maarian koulusta ja sponsorina oli LC Turku/Sirius. Kolmannelle sijalle tulivat tasapistein Viola Seppäsen, Inna Viitasen ja Lumi Louenivan työt. Lumi on 13-vuotias, Sauvon koulukeskuksen oppilas, sponsorina LC Sauvo, Inna ja Viola 12-vuotiaita. Innan koulu on Ruskon kirkonkylän koulu, sponsorina LC Rusko. Viola Seppänen käy Taimon koulua ja sponsorina toimi LC Naantali-Raisio.


Tänä vuonna rauhanjulistekilpailua sponsoroivat A-piiristä seuraavat klubit: LC Aura/Sisu (2 koulua), LC Kaarina/Katariinat, LC Kimito-Kemiö, LC Loimaa, LC Lokalahti, LC Mietoinen, LC Naantali-Raisio, LC Rusko, LC Sauvo, LC Somero/Paratiisi, LC Tarvasjoki, LC Turku/Aurora, LC Turku/Linna, LC Turku/Sirius, LC Ypäjä. Kilpailupaketin hankkivat myös LC Uusikaupunki/Merettaret ja LC Vahto.

Kuvernöörineuvoston kokouksessa Seinäjoella 25.11.2023 valittiin Suomen edustaja kansainväliseen kilpailuun. Voittajaksi tuli Miisa Häyrisen työ ”Rauhankyyhky levittää rauhaa koko universumille. Ensin rauha on tullut maahan ja siltä se leviää avaruuteen asti. Voimme olla erilaisia, mutta silti arvokkaita”. Voittaja on G-piiristä ja sponsorina toimi LC Uurainen. Voit tutustua voittajatyöhön Lions-liiton nettisivulla.


 

 1. sija

Arianna Koshara

2. sija

Ella Rosala

3. jaettu sija

Viola Seppänen

3. jaettu sija

Inna Viitanen

3. jaettu sija

Lumi Loueniva

 

Onnea voittajille! Kiitos sponsoroineille klubeille!

Eeva Harjulahti
MD 107A, rauhanjulistekilpailu
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 


 

Rauhanjuliste 2017 2018

2017-2018 - Rauhanjulistekilpailun valtakunnallinen voittaja selvillä

"Kansainvälisessä rauhanjulistekilpailussa Suomea lähtee edustamaan Anni Juutilaisen työ "Rauha säilyisi maapallolla". Juutilainen on Luumäen Kangasvarren koulun 6A luokalla ja voittaja tulee D-piiristä. Onnea voittajalle!" (lainaus liiton sivuilta).

Lue koko artikkeli liiton sivuilta.

 

 

 

 


 

A-piirin voittaja selvillä, näyttely Turun pääkirjastossa.

 
 
 Klikkaa kuvaa isommaksi!
 
 

Rauhanjulistekilpailu piiritasolla ratkennut

Piirihallitus valitsi kokouksessaan lauantaina 18.11. piirin edustajan valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka ratkeaa joulukuun aikana. Äänestykseen osallistui kaikkiaan 41 henkilöä.

Ylivoimaiseen voittoon ylsi Jenny-Stina Saarikko 12 v. Loimaan Keskuskoulusta rauhankyyhky-aiheisella valoisalla selkeällä työllään.

Toiseksi sijoittui Helena Koivu 12 v. Turun Wäinö Aaltosen koulusta. Hänen työssään maailma on eri ihonväristen käsien muodostamassa sydämessä.

Kolmanneksi sijoittui Siiri Soininen 12 v. Uudenkaupungin Hakametsän koulusta/taidekoulusta. Siirin työ poikkesi muista töistään siinä, että rauhaa oli kuvattu ilman tunnettuja lippu- tai rakennussymboleja tyynellä luontokuvauksella.

 

 

Näyttely Turun pääkirjaston Stoorissa 30.11.2017 asti

Turun pääkirjaston nuorten osastolla Stoorissa jatkuu rauhanjulistekilpailun töistä koottu näyttely 30.11. asti. Esillä on kaikki Turun Wäinö Aaltosen koulun (sponsori LC Turku/Merileijonat), Turun Teräsrautelan koulun (sponsori LC Turku/Lucia) Someron taidekoulun (sponsori LC Somero/Paratiisi) sekä Auran yhtenäiskoulun ja Auran kirkonkulman koulun (sponsori LC Aura/Sisu) rauhanjulistekilpailuun osallistuneet työt. Esillä on kaikkiaan 135 lasten työtä.

Lämmin kiitos LC Turku/Merileijonille, kun olette saaneet käyttöön hienon näyttelytilan, jossa voimme saada tunnettuutta rauhanjulistekilpailulle, mutta myös järjestömme monipuoliselle toiminnalle.

Käykääpä tutustumassa upeaan näyttelyyn!

 
 Klikkaa kuvia isommaksi!
1. Jenny-Stina Saarikko, 12 v. 2. Helena Koivu, 12 v. 3. Siiri Soininen, 12 v.
     
Hannele Tanner-Penttilä
MD 107 A, DC, rauhanjulistekilpailun johtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 


Rauhanjulistekilpailu 2017-2018 - paketit ovat tilattavissa

Rauhanjulistekilpailu 2017 2018 326

Viimeisen 30 vuoden aikana lionsklubit eri puolilla maailmaa ovat sponsoroineet lioninen kansainvälisiä rauhanjulistekilpailuita paikallisissa kouluissa ja nuorisoryhmissä. Kilpailu kannustaa nuoria ympäri maailmaa ilmaisemaan näkemyksiään rauhasta.

30 juhlavuoden kunniaksi kilpailupaketin ulkoasua on uudistettu ja rohkaistu jokaista lionsklubia sponsoroimaan rauhanjulistekilpailua ja työskentelemään paikkakuntansa nuorten kanssa.

Kauden 2017–2018 rauhanjulistekilpailun teema on Rauhan tulevaisuus. Kilpailuun voivat osallistua nuoret, jotka ovat 11-13-vuotiaita 15.11.2017.

Lionsklubit voivat sponsoroida taidekilpailun lapsille paikallisissa kouluissa tai järjestäytyneissä nuorisoryhmissä.

Lionien kansainvälisen rauhanjulistekilpailun sponsoroinnista kiinnostuneet lionsklubit voivat tilata rauhanjulistekilpailun kilpailupaketin. Tilausaika päättyy 1.10.2017. Lionsklubien on hankittava yksi paketti jokaista sponsoroitua kilpailua kohden.

 
Paketin sisältö:

  • Virallinen klubikilpailuopas ja säännöt
  • Virallinen koulun tai nuorisoryhmän kilpailuopas ja säännöt
  • Osanottoesitettä saa kopioida ja antaa osanottajille kotiin vietäväksi
  • Tarra kiinnitetään voittojulisteen kääntöpuolelle.
  • Todistukset kilpailun voittajalle ja koulu- tai nuorisoryhmälle.

Pakettia saa tilattua Lionsverkkokaupasta. Lue ensin verkkokaupan OHJEET.

Verkkokauppaan

Lisätietoja:

Hannele Tanner-Penttilä

0400-320753


 


 

Rauhanjulistekilpailu 2016-2017 - ”Juhlimme rauhaa”

Lions Clubs Internationalin 29. kansainvälisen rauhanjulistekilpailun teemana on "Rauhan juhla". Kilpailu on erinomainen tilaisuus klubeille tehdä yhteistyötä paikkakunnan nuorten kanssa ja samalla korostaa rauhan, suvaitsevaisuuden ja kansainvälisen yhteisymmärryksen merkitystä. Kilpailu kannustaa 11-13-vuotiaita nuoria miettimään rauhan merkitystä, miten ilmaista ajatus taiteellisesti ja jakaa samalla heidän omat ainutlaatuiset käsityksensä rauhasta muiden kanssa. Valtakunnallinen voittajatyö lähetetään kansainväliseen kilpailuun.

Klubeissa edetään seuraavasti:

  • Klubissa tulisi olla yhteyshenkilö, joka huolehtii kilpailun etenemisestä.
  • Yhteydenotto kouluihin kilpailun esittelyä varten.
  • Klubi hankkii kilpailupaketin jokaista sponsoroitua kilpailua kohden (eli yksi per koulu).
  • Paketteja voi tilata liiton verkkokaupasta www.lionsverkkokauppa.fi. Käyttäjä tunnus on klubin sähköpostiosoite ja salasana muodostetaan klubin kotimaisesta jäsennumerosta seuraavasti: LC-0000LC. Eli jäsennumeron eteen lisätään niin monta nollaa, että saadaan nelinumeroinen luku. Huomaa isot kirjaimet, väliviiva ja jälkimmäinen LC heti numeron perään ilman välilyöntiä.
  • Kilpailupaketin hinta postituskuluineen on 14 euroa.
  • Huomioikaa, että 15.11. 2016 on viimeinen postituspäivä, jolloin klubit voivat lähettää voittajaksi (tai voittajiksi) valitun rauhanjulisteen piirikuvernöörille, jolle on pitänyt ilmoittaa jo etukäteen osallistumisesta kilpailuun.

 

  • Kouluihin on hyvä olla yhteydessä jo kevään aikana, jotta he ehtivät valmistautua tähän kilpailuun omissa syyskauden ohjelmissaan.
  • Yhteys kouluun mielellään heti koulun alkaessa, mutta viimeistään syyskuussa.
  • Kilpailuun voi osallistua myös muu järjestäytynyt 11-13-vuotiaiden ryhmä, esim. lasten kuvataidekoulun tai muun lasten taideryhmän oppilaat, (taiteen perusopetuksessa)., partiolaiset, 4H jne.

Rauhanjulistekilpailusta enemmän päämajan sivuilla:
http://www.lionsclubs.org/FI/how-we-serve/youth/peace-poster-contest/index.php

Rauhanjulistekilpailun takarajat

Vain määräaikojen sisällä lähetetyt työt voivat osallistua kilpailuun.

  • 15.11.2016 - Viimeinen jättöpäivä, jolloin klubit voivat lähettää yhden voittajaksi valitun rauhanjulisteen (per sponsoroitu kilpailu) piirin kuvernöörille.
  • 1.12.2016 -  Viimeinen postituspäivä, jolloin kuvernöörit voivat lähettää voittajaksi valitun rauhanjulisteen moninkertaispiirin kuvernöörineuvoston puheenjohtajalle.
  • 15.12.2016 - Viimeinen postituspäivä, jolloin moninkertaispiirin kuvernöörineuvoston puheenjohtajat voivat lähettää voittajaksi valitun rauhanjulisteen kansainvälisen päämajan PR-osastolle.
  • 1.2.2017 - Kansainvälisille voittajille ilmoitetaan voitosta viimeistään tänään.

Lisätietoja:

Hannele Tanner-Penttilä, 0400-320753
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Vuoden 2015 kilpailutöitä Auran kirjaston näyttelyssä

HelpLinkki

Linkit

 APiirinVuosikokous

VK2024LinkkiPalkkiALAP

MylciJasenrekisteri2014 04 25 SLL palkkiLCI barLCIF linkkiLions verkkokauppaArne Ritari linkkiLeotPalkkiJalopeura linkkiMediakorttiSopimusLinkkipalkki