Lions-piiri 107A ry - Lionsdistrikt 107A rf

Merkityksellistä auttamista - Betydande hjälp

KlubienTapahtumatWebinaarilinkki

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

On aika nauttia kesästä

Vuosikokoukset on pidetty ja siirrymme kesän viettoon. Samalla keräämme uusia voimia tulevalle kaudelle 2024–2025. Olemme valmistelleet jo asioita tulevaa kautta varten ja tulevat virkailijat ovat saaneet koulutusta. Nyt viimeistään on klubien kirjattava uudet klubivirkailijat tulevalle kaudelle LION-portaaliin.

LION-portaali on uusi ja opettelemme sen käyttöä. Uuden oppiminen vie aikaa ja muistamme olla kärsivällisiä. Annamme koulutusta, opastusta ja tukea järjestelmän käyttöön liittyvissä asioissa. Opimme myös itse koko ajan lisää.

Voimme olla kiitollisia ja ylpeitä kuluneesta kaudesta. Voimme katsoa luottavaisina tulevaisuuteen.  Meillä on paljon työtä edessä ja korostan virkailijoiden vastuuta omissa tehtävissään. Jäsenkasvun eteen on


meidän kaikkien tehtävä kovasti työtä, kiinnitettävä huomiota klubiviihtyvyyteen ja uusien klubien perustamiseen. Vain yhdessä toimien olemme vahvoja.

Olen nauttinut puolisoni Anjan kanssa kaudesta ja saanut palvella teitä. Suuri kiitos kaikille!

Rauhallista ja nautinnollista lomailua.

DG Olli Välimäki


 

 



 

 





HelpLinkki

Linkit

 APiirinVuosikokous

VK2024LinkkiPalkkiALAP

MylciJasenrekisteri2014 04 25 SLL palkkiLCI barLCIF linkkiLions verkkokauppaArne Ritari linkkiLeotPalkkiJalopeura linkkiMediakorttiSopimusLinkkipalkki