Lions-piiri 107A ry - Lionsdistrikt 107A rf

Kohdataan, toimitaan ja viihdytään - Träffas, agerar och trivs

KlubienTapahtumat

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

Kupittaan leijonat toteuttivat uuden palveluaktiviteetin

IMG 7712 1080Klubin Joulunajan aktiviteettina on ollut jo vuosien ajan Ukkokodin asukkaiden kuljettaminen Henrikin kirkon jumalanpalvelukseen sekä kirkkokahville.

Kuluvalle kaudelle haluttiin saada uusi vastaava aktiviteetti kevätkaudelle ja sunnuntaina 3. huhtikuuta se toteutettiin. Leijonat kerääntyivät aamuvarhaisella Turun Ukkokodin, jota nykyään virallisesti kutsutaan palvelutalo Wiléniksi, edustalle noutamaan vanhuksia Maarian kirkon messuun.

IMG 7718 1080Tapahtuman järjestelyt osoittautuivat kuitenkin yllättävän haasteelliseksi, kun Henrikin kirkko siirsi vuodenvaihteessa jumalanpalveluksen aloitusaikaa kello kymmenestä tuntia myöhemmäksi. Tämän seurauksena toimitus päättyi noin klo 12.30. Tunnin viive olikin yllättävän suuri este Ukkokodin väelle. Lounasaika oli puolenpäivän aikaan ja sen muuttaminen oli useammalle vanhukselle lähes mahdoton ajatus.

Tapahtuman suunnittelussa tämä tiesi paluuta lähtöruutuun. ”Googletuksen” tuloksena todettiin, että sunnuntaina 13. maaliskuuta on Katariinan kirkossa jumalanpalvelus alkaen klo 10 ja sen jälkeen Marttojen järjestämät kirkkokahvit. Tätä ehdotettiin Ukkokodin henkilökunnalle mutta tällä kertaa henkilökunnan lomat kaatoivat ehdotuksen, kuten hallituksen ehdotukset on kaadettu konsanaan.

IMG 7744 1080Vaan periksi ei annettu. Uuden ”googletuksen” tuloksena saatiin tieto, että Maarian kirkossa on messu sunnuntaina 3. huhtikuuta ja messun jälkeen ohjelmalliset kirkkokahvit Maarian pappilassa. Päivää ehdotettiin henkilökunnalle ja tällä kertaa osat loksahtivat paikoilleen. Mutta, kuin huipennukseksi, kaksi leijonaa joutui vielä perumaan osallistumisensa kuljetuksiin aivan loppumetreillä.

Kaikesta huolimatta invataksi sekä loput ilmoittautuneista leijonista hoitivat kuljetukset kirkkoon ja takaisin palvelutalolle hyvällä rutiinilla. Kirkkotoimituksen ja kahvitarjoilun aikana leijonat avustivat vanhuksia liikkumisessa, sekä kirkossa että pappilassa.

IMG 7753 1080Leijonat näyttivät kyntensä ja muistoihin jäävistä haasteista huolimatta, Ukkokodin asukkaat olivat jälleen kerran erittäin tyytyväisiä saamastaan huomiosta ja palvelusta.

On monta tapaa tehdä hyvää!

 

Teksti ja kuvat
Ismo Viinikainen
107 A-piirin tiedotus ja internet

HelpLinkki

Linkit

Kouvola2022Linkki

VK2021Linkki2014 04 25 SLL palkkiLCI bar

LCIF linkkiLions verkkokauppa

Mylci

Jasenrekisteri

Arne Ritari linkki LeotPalkki

Jalopeura linkki

MediakorttiSopimusLinkkipalkki

 

Facebook A-piiri