Lions Clubs International - Piiri 107-A

Kerro palvelustamme - Berätta om vår service

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  
Tänään on:

Nenäpäiväkolehti 2019

Perinteeksi on jo tullut, että A-piirin Lions kerää kolehdin Nenäpäiväkeräykseen hyväksi järjestetyssä Tuomas messussa Turun Mikaelin kirkossa.

Niin tapahtui tänäkin vuonna sunnuntaina 26 lokakuuta. Tällä kertaa siihen osallistui kuusi PDGta, yksi heistä myös PCC.

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto toimii messun pääjärjestäjänä ja avustajina toimii eri hyväntekeväisyysjärjestö omalla työpanoksellaan, näin myös Lions.

Ylen rooli Nenäpäiväsäätiön kautta on myös iso. Lions toki ei järjestönä osallistu Nenäpäiväkeräykseen, mutta A-piirin piirihallitus on päättänyt jatkaa perinnettä omalla tavallaan. Pääasiallisesti osallistuminen tapahtuu klubien aktiviteeteissä, Tuomas messun kolehdinkanto on ainoa piiritasolla.

Messuun osallistui pienempi väkimäärä kuin moneen vuoteen, mahtoiko sää siihen ollut syynä. Kolehdin summa oli kuitenkin melkein 632 euroa. Summa menee lyhentämättömänä Nenäpäiväkeräykseen. Keräyksen kohteena ovat kuten aikaisemminkin Maailman lapset, ensinnäkin kehitysmaissa. Tämä heijastui myös messun sisältöön ja esiintyjät saarnapuheen myötä edustivat nuorisoa. Puheen ydinajatus oli, mikä on totuus.

 


 Nenäpäivä logo

HelpLinkki

Linkit

2014 04 25 SLL palkki LCI bar

LCIF linkkiLions verkkokauppa

Mylci

Jasenrekisteri

Arne Ritari linkki LeotPalkki

Jalopeura linkki

MediakorttiSopimusLinkkipalkki