Lions Clubs International - Piiri 107-A

Hauskaa yhdessä - Roligt tillsammans

lionlogo 2c 100president2017 2018Arvoisa leijonalauma,

aloittelemme kauden toista kvartaalia, niin kuin ”markkinat” asian ilmaisevat. Olemme saaneet Punaisen Sulan maaliin ja aloittaneet piirin oman aktiviteetin Leijona-huoneet tulevaan TYKS:n sairaalaan.

 

Punainen Sulka

keräys saatiin tehtyä, tuloksena lähes 3 milj. €. Nyt klubien pitäisi nopeasti anoa omiin aktiviteetteihinsä varoja keräystuloksesta. Klubit voivat anoa 25% keräämästään summasta nuorisoon kohdistuvaan aktiviteettiin.

Vanhempainhuone

aktiviteetti aloitettiin A-piirin tutustumisristeilyllä syyskuun puolivälissä ja ”kauppalista” lunastettavista tavaroista avattiin piirin sivuilla leijonien Hyvän päivänä 8.10.2017. Tavaroiden merkintä on alkanut vilkkaasti, kiitos siitä aktiivisille klubeille.

Nuoriso-arpojen

myynti käy myös vilkkaasti. Muistuttaisin että arpojen tuotolla rahoitetaan lionien nuorisovaihtoa, mikä ainakin A-piirissä on ollut valtakunnan kärkeä. Samalla nuoret oppivat tuntemaan lionien toimintaa, mikä saattaa myöhemmin koitua helpotukseksi haettaessa lisää jäseniä järjestöömme.

Joulukortit

Kun kohta valmistaudumme aloittamaan joulun valmistelut, se tulee nopeammin kuin luullaankaan, niin joulukorttien lähettäminen tulee ajankohtaiseksi. Järjestöllämme on myynnissä hienoja kortteja joiden saaminen

 
varmasti lämmittää niin saajaa kuin lähettäjääkin. Ja puolet myyntituotosta lämmittää ainakin klubin kasööriä.

Klubit

Toivon klubien tehneen hyviä päätöksiä syyskokouksissaan. Syyskokouksessahan päätetään myös osallistumisista oman piirin toimintaan muiden asioiden lisäksi. Piirin toimintaan osallistuminen laajentaa järjestön tuntemista, ja toivottavasti lähentää myös yksittäisiä klubeja yhteistyöhön.

Piiri

Piirin asioista, koulutuksista yms., sekä klubien toiminnasta löydätte tietoa piirin nettisivuilta. Toivotaan että saamme sinne uutisia myös hiljaisemmista klubeista, koska uskon että kaikilla klubeilla on toimintaa. Sen ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa, aivan tavallinenkin klubitoiminta on uutisen arvoinen. Varsinkin tiukujen ryöstöistä toivoisin raportteja nettisivuille. Saataisiin tiu’ut kiertoon pölyttymästä viirikaapin nurkasta.

Piirissä on useiden klubien vuosijuhlia tulossa. Näiden juhlien lisäksi voimme juhlia kotimaamme sekä järjestömme 100-vuoden taivalta.

Olkaamme molemmista ylpeitä.

Risto Paukku
DG 2017-2018
MD-107-A



RistonYhteystiedot

Linkit

2014 04 25 SLL palkkiLCI bar

LCIF linkkiMylci

Jasenrekisteri

PunainenSulkaPalkki

LeijonahuoneLinkkipalkki

Arne Ritari linkkiLeotPalkki

Jalopeura linkki

MediakorttiSopimusLinkkipalkki

Turku 2016 linkkilaatikkko

Lions 2017 Joensuu Linkki